Lääketehdas Novartiksen sivuilta löytyy artikkeli Boston Consulting Groupin viime kesäisestä The Missing Piece of Finnish Health Care Reform -tutkimuksesta. (HUOM! Minulla ei ole sidonnaisuuksia tähänkään yritykseen!)
“Pääongelma, johon Suomessa ei ole vielä systemaattisesti tartuttu, on hälyttävän suuret laatuerot sairaaloiden ja alueiden välillä. Esimerkiksi lannemurtuman jälkeinen kuolleisuus on pahimmillaan kuusinkertainen verrattaessa huonoimman ja parhaan sairaalan laatua. BCG:n laskelmien mukaan jopa yli 1 400 pelkästään aivohalvaukseen, sydäninfarktiin ja lantionmurtumiin liittyvää kuolemaa voitaisiin välttää vuosittain, jos kaikki Suomen alueet suoriutuisivat keskimäärin niiden hoidosta yhtä hyvin kuin parhaat alueet tällä hetkellä. BCG:n arvion mukaan arvopohjaisella terveydenhuollon johtamisella voitaisiin säästää jopa 500–900 miljoonaa euroa pelkästään näiden kolmen potilasryhmän suorissa hoitokustannuksissa, jos kaikki sote-alueet saavuttaisivat parhaiden verrokkien tason.” (Novartis, 14.7.2016)
Eräs tekijöistä toteaakin: “Kustannuksissa puhutaan silloin miljardiluokan säästömahdollisuuksista, joihin on mahdollista päästä hoidon laatua parantamalla, ei sitä karsimalla”. Teollisuudessa laatupolitiikkaa harjoitetaan, koska “maanantaikappaleet” ja jälkimarkkinointi maksavat. Tämä on huomionarvoista myös sosiaali- ja terveydenhuollossa. Potilas palaa takaisin jos hänen sairauttaan ei todeta ja/tai hoideta. Tällöin hyödytön käynti on pelkkä kuluerä ja turhaa vaivaa. On veronmaksajien (asiakkaista puhumattakaan) kiistaton etu saattaa sosiaali- ja terveyspalvelujen laadunvalvonta alulle. “BCG:n raportin mukaan vaikuttavuus- ja laatuperusteinen terveysjohtaminen puuttuu vielä Suomesta julkisista terveyspalveluista.” Pettynyt potilas voisi todeta, että sen kyllä huomaa.
Laatujärjestelmiin kuuluu seuranta, johon SOTE-sektorilla tarvitaan kansallisia vaikuttavuus- ja kustannustehokkuusmittareita. Yhdeksi on käytännössä otettava asiakkaan näkemys. Ei voi olla niin, että asiakkaaseen kohdistetaan hyödyttömiä toimia, vaan vaikuttavuutta on seurattava myös seuraamalla asiakasta. Osaa sairauksista ja hoitoa voidaan valvoa esimerkiksi laboratoriokokein, mutta tapaukset joissa potilaalle ei saada tehtyä diagnoosia on otettava erityiseen tarkkailuun. Tällä hetkellä lähes ainoa mittari tälle ovat potilaiden tekemät muistutukset ja kantelut, jotka voivat olla heidän terveydentilansa kannalta hyödyttömiä mutta maksavat yhteiskunnalle. Tästä toimintamallista on järki kaukana.
Huomionarvoisia seikkoja ovat hoito elämäntapoja muuttamalla ja ennaltaehkäisy. Jos halutaan tehokkuutta, ne on pakko yhdistää SOTE-kuvioihin, jossa on oikeasti SOTE eikä vain TE. Ihmisen sosiaaliset tilanteet, kuten köyhyys ja työttömyys, voivat olla terveysriski. Ratkaisuja voidaan alkaa etsiä minimitukien korotuksesta ja elämän mielekkyyden kokemuksista, joita saa muualtakin kuin työelämästä (en tarkoita tässä orjatöitä tms. nöyryyttävää puuhastelua). Urheilulajien mahdollisuudet on tarjottava myös vähävaraisille, kalliit välinelajit ovat edelleen köyhimpien ulottumattomissa. Näin menetetään myös lupaavia urheilijoita. Toisaalta vähäiset rahavaratkaan eivät estä pitämästä itseään kunnossa, tarvitaan ehkä vain enemmän luovuutta lajien ja harjoitusten löytämiseksi.
Yksi tärkeimmistä sairauksien ehkäisykeinoista ja paranemisen motivoijista on mielestäni ihmisen toivo paremmasta tulevaisuudesta. Tapoja on vaikea muuttaa, mutta tietoon perustuvat odotukset auttavat sekä muutoksessa että hyvän tilanteen ylläpidossa. Sairauksien ennaltaehkäisy on monien muuttujien huomioimista ja siksi välillä kalliina pidettyä, mutta se tulee aina inhimillisesti katsottuna halvemmaksi kuin puhjennut sairaus. Aiemmin on puhuttu työttömien terveystarkastuksista. Itse laajentaisin tarkastusta terveiden osalta myös kuntotestiin.
On myös tärkeää, ettei yhteiskunta viesti ihmisten kohtaamisissa heidän olevan rasite tai omasta tahdostaan vaikeassa elämäntilanteessa esimerkiksi etuuksia ja muuta apua haettaessa. Nämä byrokraattiset kampitukset ja muut arvoa alentavat piiloviestit eivät edistä yhteiskunnan tavoitteita vaan syrjäyttävät ihmisiä. Kuka haluaa maksaa veroja jäseniään huonosti kohtelevalle yhteiskunnalle?
SOTE-sopassa suuri riski on maksaa suoriteperusteisesti. Tällöin ei päästä vaikuttavuudessa ja kustannustehokkuudessa välttämättä minnekään. Myöskään potilaiden myyminen “huutolaismallilla” eli halvimman kokonaispaketin esittäjälle ei toimi, koska edellämainituista syistä voi paljastua hoitovirheitä ja laiminlyöntejä joista seuraa kaikenlaisia yllätyksiä. Potilaille yllätykset voivat toki olla positiivisia, jos diagnoosi ja hoito viimein tulevat. Hinta kilpailutuksen ainoana tai merkittävimpänä kriteerinä ei tule toimimaan myöskään julkisten palvelujen organisaatiorakenteiden vuoksi. En oikein näe muuta ratkaisua kuin määritellä mitattavat laatu- ja vaikuttavuuskriteerit kilpailutuksen perusteeksi, koska on myös oltava jokin tapa arvioida uudistuksen vaikutuksia. Terveydenhuollon osalta pidän parhaana valinnanvapauden lisäämisen vaihtoehtona yksityislääkärien KELA-korvauksien roimaa korotusta. Näin potilaille saadaan todellinen valinnanvapaus, jonot lyhenevät eikä tarvita hallinnollista maakuntatasoa koska järjestelmä on jo olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti