Hankinnoista vallitseva yleinen väärinkäsitys on, että pitäisi ostaa aina vain halvinta. Kuitenkin hankintalain kirjainkin jo edellyttää ottamaan ympäristöseikat huomioon:
”Hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimensa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen”. Laki julkisista hankinnoista (348/2007) 2 §.
Hankintoihin voidaan sisällyttää myös sosiaalisia kriteerejä. Euroopan komission Sosiaalinen ostaminen -oppaassa todetaan näin:
“Paras hintalaatusuhde: Hankintaviranomaiset vastaavat siitä, että ne saavat kaikesta hankkimastaan veronmaksajien rahoille parhaan hintalaatusuhteen. Paras hintalaatusuhde ei välttämättä tarkoita vain halvimman tarjouksen hyväksymistä. Se tarkoittaa, että hankintaviranomaisen on taattava paras kauppa asettamiensa vaatimusten puitteissa. Paras hintalaatusuhde voitaisiin määritellä parhaaksi mahdolliseksi yhdistelmäksi koko elinkaaren kustannuksia ja loppukäyttäjän vaatimukset täyttävää laatua. Hintalaatusuhde voi myös sisältää sosiaalisia näkökohtia.” (Euroopan komissio 2011. s. 20)
Komission oppaan mukaan hankinta voidaan pilkkoa, jolloin pienet ja keskisuuret yritykset pääsevät kilpailuun mukaan, mutta tämä edellyttää, että hankintaviranomainen pystyy koordinoimaan hankintaa. (emt. s. 26) Komission mukaan hankintaviranomainen voi esimerkiksi velvoittaa palkkaamaan työttömiä ja vammaisia, ja velvoittaa toteuttamaan tasa-arvoon liittyviä toimenpiteitä. (emt. s. 45)
Rakentamisessa aliurakointikielto tai rajoittaminen tarjouspyynnössä voi olla perusteltua, koska tällöin urakan saaja myös tekee työt eikä ketjutusta voi tehdä (ilman tilaajan suostumusta). Rakennuslehden artikkelin (26.11.2014) mukaan Helsingin kaupungin asuntotoimisto vaatii kosteudenhallintakulujen ilmoittamista erikseen tarjouksia jätettäessä. Kosteudenhallintasuunnitelman vaatiminen rakennuttajan vaatimukset täyttävänä on edellytys urakkasopimukselle. Tällainen menettelytapa on hyvä lähtökohta rakennusprojektin tilaamiseen.
Hankintojen teknisissä erittelyissä voidaan vaatia ympäristölle myönteisiä seikkoja, kuten ilmoitettuja materiaaleja, ympäristömerkin vaatimusten täyttymistä tai valmistusprosessin tai muun elinkaaren vaiheen ominaisuuksia. Energiamerkintädirektiivi (2010/30/EU), ekosuunnitteludirektiivi (2009/125/EY), Energy Star -päätös (2006/1005/EY), rengasmerkintäasetus (1222/2009), ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (2010/31/EU) sisältävät kriteerit energiatehokkuusvaatimuksille ja tuotteet, joita velvoite koskee. Esimerkiksi täysin uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä saa vaatia, samoin reilun kaupan tuotteita.
Julkisten hankintojen ympäristöoppaan (2004) mukaan julkisen sektorin hankintojen ympäristöseikkojen huomioimisen perusteita ovat yleisen edun edistäminen ja hyvänä esimerkkinä toimiminen, tuotekehityksen edistäminen ympäristölle paremmaksi, ammattimaiset ostajat, käyttö- ja jätekustannuksiin sekä energiankulutukseen, päästöihin ja kemikaalikuormaan vaikuttaminen. Julkisen sektorin hankinnoilla on (volyyminkin vuoksi) paljon merkitystä markkinoille, kunhan ammattimaisten ostajien ammattitaitoa ei väheksytä vaatimalla ensisijaisesti halvinta. (s. 10) Suurinta valtaa käytetään, kun määritellään hankinnan kohdetta eli tehdään tarveharkintaa, koska kilpailutettavan kohteen määrittelyä ei juurikaan rajoiteta direktiiveissä tai lainsäädännössä (emt. s. 33).
Kun julkisen sektorin hankinnoista päätetään, päätetään myös seurannaisvaikutuksista, joita on paljon. Ei ole yhdentekevää tilataanko, mitä tilataan ja millä perusteella. Ympäristöystävällisimmän vaihtoehdon saaminen vaatii useiden eri osa-alueiden hallintaa ja huomioon ottamista. On huomioitava muiden muassa energiankulutus ja päästöt valmistuksessa sekä toimituksessa, prosessin ja lopputuotteen kemikaalikuorma sekä tuotteen elinkaari ja kierrätys, kun sitä ei enää tarvita. Palveluista muodostuu omanlaisiaan ympäristövaikutuksia.
Ympäristöoppaan kirjoittaja Nissiselle oli valjennut seuraava johtoajatus aiheesta: “Tarvitsemme kestävämpiä tuotteita. Kestävämpiä siinä tarkoituksessa, että tavaroiden käyttöikä on pitkä, eikä huonolaatuisten tavaroiden tuotannolla turhaan lisätä luonnonvarojen ja materiaalien käyttöä ja luonnon saastumista. Kestävämpiä myös siinä tarkoituksessa, että tavarat täyttävät jatkuvasti paremmin kestävän kehityksen kriteerejä: vähäinen energiankulutus, haitaton kemikaalisisältö, vähän päästöjä, suuri materiaalitehokkuus, eettisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävä työntekijöiden kohtelu.” (emt. s.8)
Lähteet
Euroopan komissio. Sosiaalinen ostaminen – Opas sosiaalisten näkökohtien huomioonottamisesta julkisissa hankinnoissa. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto 2011. ISBN 978-92-79-18403-1 doi:10.2767/18806 http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=738&langId=fi&pubId=606&furtherPubs=yes
Ari Nissinen. Julkisten hankintojen ympäristöopas, Suomen ympäristökeskus (SYKE), 2004. ISBN 952-11-1625-0.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41745/Ympäristöopas_113.pdf?sequence=1
http://www.rakennuslehti.fi/2014/11/saasuoja-on-tarpeen-puutalolle-mutta-olisi-turha-lisakustannus-betonitalolle/
